Lappila

Espoon kaupunkiradan urakka eteni GRK:n osalta suunnitellusti viiden viikon liikennekatkon aikana

GRK:n osuus Espoon kaupunkiradan rakennushankkeessa on edennyt suunnitellusti. Tammikuussa käynnistynyt hanke eteni kevään aikana ensimmäisten maanrakennustöiden ja valmistelevien töiden kautta kohti viiden viikon mittaista, juhannuksesta käynnistynyttä katkoa, jonka aikana urakassa tehtiin suurempia töitä. Rantaradan liikenne pysähtyi kokonaan katkon ajaksi. Junaliikenne palasi rantaradalle Leppävaarasta länteen maanantaina 29.7. aamuliikenteen alusta. Junat kulkevat aluksi supistetulla liikenteellä.

Viiden viikon liikennöintikatkon aikana GRK:n ammattilaiset työskentelivät useiden kohteiden parissa, ja isoimpia työkohteita katkon aikana ovat olleet Säteri, Dreija ja Kera. Yksi merkittävimmistä valmistuneista töistä on ollut Dreijanportin S10-sillan kannen tunkkaus paikalleen. 

Työkohteissa on myös tehty mm. merkittävä määrä porapaaluseiniä, asennettu putkisilta Kilonpuroon radan alle ja louhittu radan välittömässä läheisyydessä noin 20 000 kuutiota kalliota Kilonkallion leikkauksessa. Porapaalutus on yksi vaativimmista pohjarakennustoimenpiteistä, ja sillä varmistetaan pohjarakenteiden turvallisuus. 

“Saimme katkon aikana monia kohteita eteenpäin. Katkon aikaisella kuukauden tiukalla työskentelyllä silta-, rata- ja maanrakennustöissä mahdollistimme työskentelyn seuraavan 11 kuukauden ajaksi, kun raideliikenne toimii lyhyitä katkoja lukuun ottamatta normaalisti. Katkon viimeisen viikon aikana GRK:n sähkörataurakoitsija sekä hankkeen turvalaiteurakoitsija tekivät töitä alueella, ja mekin toki jatkoimme omaa työtämme radan läheisyydessä”, kertoo GRK:n osalta Espoon kaupunkiradan alueurakasta 1 vastaava projektipäällikkö Pasi Samppala. 

Viiden viikon liikennöintikatko oli välttämätön, sillä sen aikana tehtiin suurempia työkohteita, joiden valmistuminen vaatii radan käyttökatkoa ja esimerkiksi junaradan kaivamista pois paikoiltaan. Katkon aikana matkustajaliikenne hoidettiin bussijärjestelyin. 

Samppala on tyytyväinen hankkeen etenemiseen tähän mennessä. Jatkossa tavoitteena on kehittää toimintaa entisestään. 

“Kokonaisuutena olemme päässeet etenemään hyvin. Seuraavana työvaiheena syksyllä työn alle tulee Dreijanportin sillan S10 läheisyyteen rakennettava kaukalorakenne, joka liittyy katkolla tunkattuun siltarakenteeseen”, Samppala kertoo. 

GRK:n rooli Espoon kaupunkiradan kokonaisuudessa on monipuolinen 

Espoon kaupunkiradan hanke on jaettu alueurakoihin, ja GRK toteuttaa niistä ensimmäisen ja suurimman, AU1:n. Lisäksi GRK tekee hankkeessa sähkörata- ja vahvavirtatöitä koko kaupunkiradan matkalla. 

“Tämä on moniottelulaji, eikä riitä että tietää jotain maan- tai betonirakentamisesta, vaan tarvitaan tietoa kaikista erilaisista tekniikkalajeista. GRK:n työntekijät ovatkin monitaitoisia ja pystyvät tekemään erilaisia töitä aina muotittamisesta kaivuutöihin, kiskojen asennuksiin sekä laitteiden korjauksiin”, Samppala toteaa. 

Tietoa hankkeesta:
  • Espoon kaupunkiradan hankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille nykyisten raiteiden viereen.
  • Tarkoituksena on sujuvoittaa lähi- ja kaukoliikenteen junaliikennettä. 
  • Lisää tietoa hankkeesta löydät osoitteesta https://vayla.fi/espoonkaupunkirata.