Monipuolisin infra-alan toimija

Strategian tahtotilan on, että vuonna 2028 GRK kasvaa kannattavasti. Samalla se on kestävän rakentamisen edelläkävijä. Lisäksi yrityksessä työskentelee kilpailukykyisin joukkue.

Konsernin päivitetty strategia on vuosille 2025–2028

Loppuvuodesta 2024 GRK:n hallitus vahvisti yhtiön päivitetyn strategian vuosille 2025–2028. Strategiaa päivitettiin ennen kaikkea geopoliittisten muutosten ja talousnäkymien vuoksi, mutta samassa yhteydessä tarkasteltiin myös megatrendejä. Nähtiin, että geopolitiikka, huoltovarmuus ja kriittisen infrastruktuurin turvaamisen tarpeet ohjaavat valtioiden infrainvestointeja. Tämän vuoksi yhdeksi strategiseksi keinoksi on valittu se, että GRK menestyy kriittisen infran ja puolustushallinnon hankkeissa.

Samaan aikaan teollisuuden kestävän siirtymän hankkeet ja energiainfran rakentaminen vauhdittavat infrarakentamista. Energiatehokkuus, kiertotalous, vähäpäästöisyys ja luontokadon pysäyttäminen ovat kestävän infrarakentamisen keskiössä. GRK haluaakin vahvistaa osuuttaan vihreän siirtymän hankkeissa. GRK toimii Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. Strategian päivittämisen myötä tarkoitus on laajentua uusille infrarakentamisen alueille ja maantieteellisesti erityisesti Ruotsissa, sillä tähän saakka GRK:n projektit ovat painottuneet Pohjois-Ruotsiin.

Osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuus on haaste rakennusalalla. Tavoitteena on, että GRK vetää puoleensa ja pitää parhaat moniosaajat. GRK haluaa olla toimija, joka kasvattaa omat osaajansa käynnissä oleviin ja tuleviin hankkeisiin. GRK:n onnistumisen taustalla on ollut sen yrittäjähenkinen kulttuuri, josta halutaan pitää kiinni. Strategisena keinona on myös yhteistyön ja yhtenäisyyden vaaliminen eri toimintamaissa ja liiketoiminnoissa. Meillä osaajat siirtyvät toimintamaiden ja liiketoimintojen välillä joustavasti. Strategiakauden aikana digitalisaatio ja tieto- ja hybridiriskit asettavat vaatimuksia työtapojen kehittämiselle ja organisaatioiden toiminnalle.

GRK:n strategiassa korostuu kestävän rakentamisen edelläkävijyys. Strategian uudistamisen myötä taloudelliset tavoitteet on päivitetty. Ydinajatuksena on se, että kaikessa toiminnassa varmistetaan terve kannattavuus. Strategian mukaista kasvua haetaan sekä orgaanisesti että mahdollisilla yritysostoilla.

Taloudelliset tavoitteet:


GRK mittaa strategiansa onnistumista konsernin taloudellisilla tavoitteilla, jotka on määrä saavuttaa vuoden 2028 loppuun mennessä.