GRK rakentaa infran

GRK mukana toteuttamassa datakeskushanketta Suomessa

GRK on parhaillaan mukana toteuttamassa datakeskushanketta teknologiayritykselle Suomessa. Sopimuksen arvo GRK:lle on noin 66 miljoonaa euroa. Hanke kirjattiin GRK:n tilauskantaan vuoden 2026 toisella neljänneksellä.

Hailuodon kiinteä yhteys – GRK toteutti yhden Suomen merkittävimmistä liikennehankkeista

Hailuodon ja mantereen välinen kiinteä yhteys avattiin liikenteelle kesäkuun lopussa 2026. Hanke on yksi Suomen merkittävimmistä viime vuosien liikennehankkeista ja aiemmin lauttavuoroista riippuvainen matka taittuu nyt autolla noin kahdeksassa minuutissa.

Rakentaminen eteni suunnitellusti, ja yhteys voitiin ottaa käyttöön alkuperäistä aikataulua aiemmin ilman kompromisseja turvallisuudessa tai laadussa.

GRK:n puolivuosikatsaus tammi–kesäkuu 2026

Vahva tulos, ennätyksellinen tilauskanta ja strateginen yritysosto toteutettiin.

GRK

GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä. Rakennamme infraa myös Ruotsissa ja Virossa.

GRK suunnittelee, rakentaa ja kunnossapitää teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus.

Me kannamme vastuun.
Me emme pelkää.
Me emme jahkaile.
Me emme vain käy töissä.
Me onnistumme yhdessä.

 

Ajankohtaista

    • Ajankohtaista
    • 10/2026
    GRK:lle lisätilaus Turun raitiotien arkeologisista töistä

    Turun Raitiotieallianssi on päättänyt laajuusmuutoksesta, jonka myötä arkeologisten töiden toteutuksen vastuu siirtyy osaksi allianssin hankesisältöä ja niiden kustannukset osaksi allianssin tavoitekustannusta. Muutoksen arvo on noin 14 miljoonaa euroa, josta GRK:n osuus on noin 6,5 miljoonaa euroa. Turun raitiotiehankkeen kokonaiskustannusarvio ei muutu. Turun Raitiotieallianssin ensimmäisen rakentamisvaiheen kustannusarvio vuosille 2027–2028 on 33,3 miljoonaa euroa, josta GRK:n osuus…

    • Pörssitiedote
    • 10/2026
    GRK Infra Oyj on saattanut päätökseen Pirkan Rakentajapalvelu Oy:n hankinnan ja päättänyt suunnatusta osakeannista myyjälle

    GRK Infra Oyj (”GRK”) tiedotti 12.8.2026 allekirjoittaneensa osakekauppakirjan, jonka mukaan GRK hankkii Pirkan Rakentajapalvelu Oy:n (”Pirkan Rakentajapalvelu”) sen nykyiseltä osakkeenomistajalta (”Myyjä”)  (”Kauppa”). Osa kauppahinnasta on sovittu maksettavaksi GRK:n suunnatulla osakeannilla. GRK on tänään saattanut Kaupan päätökseen. ”On hienoa saada yrityskauppa päätökseen. Pirkan Rakentajapalvelu vahvistaa merkittävästi GRK:n osaamista ja asemaa erikoispohjarakentamisessa. Yrityskaupan myötä saamme lisää ammattitaitoa,…

    • Sijoittajauutinen
    • 09/2026
    GRK on valittu toteuttamaan Kehä I Keilaniemi ja Länsiväylän sillat -hanke Espoossa – arvo GRK:lle noin 27 miljoonaa euroa

    Sijoittajauutinen GRK on valittu toteuttamaan Kehä I Keilaniemi ja Länsiväylän sillat parantamishanke Espoossa. Urakan arvo GRK:lle on noin 27 miljoonaa euroa, ja tilaajana toimii Väylävirasto. Sopimus allekirjoitettiin 30.9.2026, ja hanke kirjataan GRK:n tilauskantaan vuoden 2026 kolmannella neljänneksellä. Hanke toteutetaan Espoossa Kehä I:n ja Länsiväylän alueella, jotka kuuluvat pääkaupunkiseudun vilkkaimpiin liikenneväyliin. Urakkaan sisältyvät uusien ramppien rakentaminen…