Soukan palvelukeskuksen ympäristö kohenee

grk-logo-pysty

Espoon Soukan palvelukeskuksen pihan peruskorjaus käynnistyy elokuussa ja valmistuu joulukuun alkuun mennessä. Samaan Graniittirakennus Kallion voittamaan urakkaan sisältyy pelastusviranomaisten käyttöön tulevan hyökkäystien rakentaminen.

Muodoltaan kokonaishintaisessa urakassa uusitaan kaikki piharakenteet. Osa vanhoista rakenteista, kuten tarpeettomiksi käyneet kaivot ja putket, puretaan perustuksineen. Kaivu- ja rakenteiden purkutöiden ajaksi osa LVI-järjestelmistä korvataan väliaikaisilla järjestelmillä, joiden toteutus niin ikään kuuluu urakkaan.

Työmaa-alueen turvallisuuteen vaikuttaa se, että palvelukeskus on koko urakan ajan normaalissa käytössä. Työmaan välittömässä läheisyydessä liikkuu siksi vanhuksia, mikä on luonnollisesti otettava huomioon. Lisäksi on varmistettava, että huoltoliikenne pääsee normaalisti huoltopihalle.

Urakkaan sisältyy myös louhintaa, joka suunnitelmien mukaisesti toteutettaneen kiilalouhintana.