Pioneerit mukana Mustijoen siltatyömaalla

Mustijoen Universal-varasilta nousee paikoilleen

Porvoon Treksilässä Mustijoki saa uuden sillan vanhan maantiesillan tilalle vuoden 2019 syksyyn mennessä. Liikenne siirtyi Karjalan Prikaatin pystyttämälle varasillalle tavoitteiden mukaisesti keskiviikkona 26. syyskuuta ja samalla vanhan maantiesillan purku GRK:n toimesta alkoi. Varasilta on kantavuudeltaan lähes vanhan sillan veroinen, painorajoitukseksi tuli 60 tonnia purettavan sillan ollessa 65 tonnia. Ensi vuonna valmistuva uusi maantiesilta tuo jalankulkijoille ja pyöräilijöille nykyistä turvallisemman ja väljemmän kulkuväylän. Siltatyömaan arvo on noin 1,6 miljoonaa euroa.

Siltaurakka alkoi tehokkaasti, kun joen yli rakennettavan Universal-mallisen ja 74 metriä pitkän varasillan pystyttäminen toteutettiin Karjalan Prikaatin pioneerien voimin. GRK oli yhteydessä Puolustusvoimiin, kun selvisi millainen varasilta alueelle tullaan toteuttamaan. Mukana siltaurakassa oli yhteensä noin 80 Vekaranjärven pioneeriosaston varusmiestä, kerralla työmaalla oli noin 20 varusmiestä. Pioneerit leiriytyivät Treksilän liityntäpysäköintialueen vieressä ja harjoittelivat samalla leiriytymistä sekä muonitusta.

Pioneerien tehtävänä oli pystyttää 74-metrinen varasilta. Sillan rakentaminen eteni suunnitellusti ja se pystytettiin sovitussa aikataulussa viikon kuluessa urakan aloittamisesta. GRK:n työnjohtaja Eetu Holopainen kertoi yhteisprojektin sujuneen hienosti ja hyödyttäneen molempia osapuolia. ”Pystytetty varasilta on poikkeuksellisen pitkä. Näitä kootaan harvoin, joten pioneerit saivat harjoitusta ja GRK ei käyttänyt tähän työvaiheeseen omia työntekijöitään.” GRK huolehti varusmiesten päivärahoista sekä muista Puolustusvoimille hankkeesta syntyneistä kuluista. GRK ja Karjalan Prikaati saattavat tehdä yhteistyötä myös ensi kesälle suunnitellussa varasillan purussa.

Työnjako urakoitsijan ja Puolustusvoimien osalta oli selkeä ja yhteistyö sujui mallikkaasti. GRK huolehti turvallisuuteen liittyvistä huomioista yli organisaatiorajojen, muuten työmaalla ohjeistus ja organisointi toteutettiin organisaatioittain. Karjalan Prikaatin luutnantti Max Skogin toimi hankkeen työnjohtajana Puolustusvoimien puolella ja hänen mukaansa operaatioon suhtauduttiin varusmiesten toimesta innostuneesti. ”Tämä on meille erittäin hyvää harjoitusta. Osa varusmiehistä haluaisi mieluummin jäädä tänne viikonlopuksi jatkamaan töitä kuin palata varuskuntaan”, hän kertoi.

Karjalan Prikaatin Pioneerit varasillan pystytyksessä

Puolustusvoimien työnjohtajana toimi Karjalan Prikaatin luutnantti Max Skog

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonnon huomiointi tärkeä osa urakkaa

Varasilta sekä tuleva maantiesilta toteutetaan pidempinä kuin tyypillisesti vastaavissa projekteissa. Valtio työn tilaajana suojelee Mustijoen luontoarvoja vaelluskalojen ja sillan alueella olevien simpukoiden osalta. AVIn ympäristölupa määritteli kyseiset ympäristönsuojeluun vaikuttavat toimenpiteet. Siltatyömaan alueella olleet simpukat kerättiin pohjasta käsin sukeltajan toimesta ja siirrettiin ylemmäs Mustijoelle, josta ne hiljalleen palaavat vanhoille paikoilleen uuden sillan valmistumisen aikoihin. Vaelluskalojen kutuväylän varmistamiseksi joen leveys jäi entiselleen pidempinä toteutettavien siltojen ansiosta.

Työmaa: Mustijoen silta

Työpäällikkö: Roope Korpela
Työmaapäällikkö: Antero Lehtinen
Työnjohtaja: Eetu Holopainen