GRK kasvaa ja rekrytoi

GRK kuuluu niihin harvoihin yrityksiin, jotka onnistuneet kasvamaan hallitusti ja kannattavasti myös taantuman aikana. Yhtiön rekrytointitarpeet ovat olleet jatkuvia ja jatkuvat edelleen. Kuluvana keväänä on palkattu muun muassa uusia työnjohtajia, ja vuoden alusta GRK:ssa aloitti uusi projektinjohtaja.

_ Olemme kasvaneet ja kasvamme, tällä hetkellä erityisesti ”maakuntiin” ja Ruotsiin. Samalla toimintamme laajenee voimakkaasti esimerkiksi teollisuuteen, minkä suhteen meillä on korkeat odotukset, toteaa GRK:n toimitusjohtaja Petri Kotkansalo.

Kotkansalo pitää erityisen tärkeänä henkilöstön motivaatiota. Se on yhtiössä hänen mukaansa yhtiössä korkea yrityksen omistusrakenteen ja toimivan palkitsemisjärjestelmän ansiosta. Yhteensä 24 GRK:n toimihenkilöä on samalla yhtiön omistajia.

_ Yhtä asiaa on syytä korostaa: me osaamme ja uskallamme, Kotkansalo toteaa.