GRK Infra AS voitti yli 30 miljoonan euron tieurakan

Graniittirakennus Kallio Oy:n virolainen tytäryhtiö GRK Infra AS on voittanut Tallinna _Tartto -moottoritiehankkeeseen liittyvän urakkakilpailun. Urakka sisältää 11,2 kilometriä uutta nelikaistaista moottoritietä.

Viron liikenneinfrastruktuurin parantaminen ja laajentaminen on parhaillaan hyvässä vauhdissa. GRK Infra AS on päässyt hyvin mukaan tätä kokonaisuutta tukeviin rakennushankkeisiin. Rakenteilla oleva moottoritie Tallinnan ja Tarton välillä on hankkeista merkittävin. Tammikuussa 2018 käynnistyy uuden nelikaistaisen moottoritien seuraava, runsaan yhdentoista kilometrin pituinen osuus.

_ Maaperä on suurelta osin heikosti kantavaa tällä osuudella. Heikoimmillaan kantavuus on noin kolmen kilometrin matkalla, jossa ylin maakerros on turvetta. Se, kuten myös moreeni- ja savipitoiset massat, on korvattava kantavalla maa-aineksella. Yhteensä massanvaihtoa tarvitsee tehdä peräti 1,5 miljoonan tonnin verran, kertoo GRK Infra AS:n toimitusjohtaja Tarvi Kliimask.

Kliimask pitää tätä Maanteeametin, Viron liikenneviraston järjestämän urakkakilpailun voittoa merkittävänä. Kisassa olivat mukana kaikki merkittävät Virossa toimivat infrarakentajat.

_ Hintakisa oli tiukka, mutta voitimme sen ratkaisevalla summalla, Kliimask toteaa.

Massanvaihtoa ja uusia siltoja

Toteutusaikaa GRK Infra AS:n voittamalle urakalle on varattu 32 kuukautta. Tarvi Kliimask kuitenkin kertoo, että työmaan tavoitteena on saada urakka valmiiksi etuajassa. Jotta tämä onnistuu, on luonnollisesti huolehdittava riittävistä resursseista.

_ Työmaan keskivahvuus tulee olemaan noin 50 henkilöä. Kaikki tai lähes kaikki työmaalla työskentelevät tulevat olemaan virolaisia. Tarvittaessa täydennämme miehitystä Suomesta, Kliimask kertoo.

Massanvaihto vie erityisesti työmaan alkuvaiheessa merkittävän osan urakka-ajasta. Kaikki massat on Kliimaskin mukaan vaihdettu marras- joulukuuhun 2018 mennessä. Koska aikataulu on pitkähköstä urakka-ajasta huolimatta tiukka, eri työvaiheita tehdään limittäin. Siltoja rakennetaan maaliskuusta 2018 alkaen samaan aikaan kun massanvaihto muissa työmaan osissa on vielä käynnissä. Päällystystyöt voidaan aloittaa noin 8-12 kuukauden kuluttua siitä, kun massat kyseisessä kohdassa on vaihdettu.

_ Tämä on luonnollisesti otettava aikataulussa huomioon. Toisaalta aiomme nopeuttaa töitä tekemällä kaivutöitä talvella mahdollisimman paljon, erityisesti pehmeikköosuuksilla. Talvella kaivu voi olla näillä kohdin jopa helpompaa, koska routainen maa kantaa koneita paremmin, Kliimask perustelee.

Massiivisten maansiirtotöiden ja massanvaihtojen sekä viiden uuden sillan lisäksi urakkaan sisältyy hirville ja muille nisäkkäille tarkoitetun tien alittavan eläinkäytävän rakentaminen.

_ Kaiken kaikkiaan tämä on meille erittäin tärkeä urakka, jonka myötä saamme entistä vankemman jalansijan Viron infrastruktuurin rakentamisessa. Urakka luo myös jatkuvuutta viime aikoina voimakkaasti lisääntyneeseen tilauskantaamme. Meillä on samanaikaisesti käynnissä muun muassa tunnelityömaa Tallinnassa, Tarvi Kliimask kertoo.