Ampumaurheilukeskuksen rakentamisessa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja

Ruutikangas on maailman suurimpia ampumaratahankkeita: yli 90 hehtaarin alueelle nousee moderni, kaikki ampumalajit käsittävä ampumaurheilukeskus. Ampumaurheilukeskus rakennetaan Oulun kupeeseen valtatie 8:n varrelle.

Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksen rakennushanke on ollut käynnissä vuodesta 2012. Ympäristölupa radalle myönnettiin vuonna 2015 ja rakennustyöt teiden ja muun perusinfrastruktuurin osalta alkoivat vuonna 2017. Rata valmistuu useammassa vaiheessa ja ensimmäisen osan valmistumisia vietetään juhannuksena 2019. Alueen rakentaminen jatkuu avajaisten jälkeen, rakentamisen aikataulun ollessa 2017-2023.  Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 11 miljoonaa euroa.

GRK toimii ampumaurheilukeskuksen rakentamisessa pääurakoitsijana maanrakennustöissä. GRK:n vuonna 2017 alkaneeseen urakkaan kuuluu alueen tiet, parkkialueet, suojavallit ja rata-alueet, mukaan lukien pintavesien johtaminen. Työmaa Ruutikankaalla on täydessä vauhdissa: pintamaiden kuorinta ja siirto on aloitettu, samoin ensimmäisten suojavallien perustusten teko sekä tieyhteyden rakentaminen.

Urakka on GRK:lle ainutlaatuinen, sillä hanke on alusta asti suunniteltu mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja hyödyntäväksi. Rakentaminen toteutetaan käyttäen kierrätysmateriaaleja niin paljon kuin mahdollista ja neitseellisten raaka-aineiden ja rakennusmateriaalien käyttöä minimoidaan. Kierrätysmateriaaleina hankkeessa hyödynnetään esimerkiksi betoni- ja tiilimursketta. Kierrätysmateriaalien käyttö säästää ympäristön lisäksi myös urakan materiaalikustannuksia ja hanke voidaan toteuttaa entistäkin kustannustehokkaammin. Kyseessä on harvinaisen suuri hanke, jossa tässä mittakaavassa ja näin monipuolisesti saadaan hyödynnettyä kierrätysmateriaaleja.

Lisätietoa hankkeesta ja sen etenemisestä www.ruutikangas.fi

Linkki Ase & Erä-lehden (8/2018) artikkeliin.